Runotantti

Olen muulimpi kuin muuli.  (Anteeksi muulit, te olette taatusti hyviä olentoja!)  Mutta koska en nyt parempaa vertausta löydä: Olen itsepäinen kuin muuli.  Jos yrität vetää,  haraan vastaan.  Jos yrität työntää,  käännyn ympäri.  Jos sanot, että näin on tehtävä,  teen päinvastoin.  Sillä oma pää se on muulillakin.  Ja siitä muuli tahtoo päättää itse,  tekivätpä muut mitä tahansa.  Muuli rakastaa vapautta.  Vapautta päättää itse mitä, missä, milloin.  Oma valinta on oma valinta,  vaikka se olisi huonokin.  Muulia voisi julmasti narrata ja vetää toiseen suuntaan.  Mutta sitä kai sanottaisiin manipuloinniksi? Ja se olisi rumaa. Manipuloinnin uhallakin,  muuli tahtoo elää omaa,  muulimaista elämää. 

Elämä kiertyy samalle kehälle. Kuin kierreportaat.  On vain toinen hetki,  toinen taso, eri ovet.  Joskus jopa samat.  Päädyt toistamaan samaa nimeä,  samoja fraaseja ja päätelmiä.  Vahvistat käsitystäsi maailmasta sellaisena kuin sen tunnet.  Paitsi jos.  Jos ajan kaitafilmi katkeaa ja se liitetään huolimattomasti, teipin jälkeen alkaakin toinen nauha,  uusi tarina.  Elämän kehä pysyy.  Aina muuttuvana, mutta jatkuvana.  Joskus sattuma vaihtaa kelaa ja silmäsi rävähtävät auki.  Ei se ollutkaan niin.  Todisteet viittaavat toiseen suuntaan.  Motiivit ovat kätkettyjä.  Kuulustelulampun valo häikäisee pöydän molempia puolia ja alat kysellä itseltäsi.  Oletko pysynyt tosiasioissa? Vai oletko antanut tunteiden rakentaa draamaa kulisseihin?  Sama lavastus käy tragediaan tai komediaan.  Ymmärrän, että etsit vastauksia.  Tartut kiihkeästi vihjeisiin,  joissa voisi piillä totuus. Vasta kun luovutat: yhtä totuutta ei ole, löydät kysymyksen.  Kuka sinä olet?