Ikävä, tuo kutsumaton vieras
Ikävä, tuo kutsumaton vieras hiipii sisään kursailematta. Jostain se löytää kolon, josta voi lonkeron ujuttaa ohi suojamuurin tai panssarin. Suru on siis puserossa, se roikkuu hihassa tai uneksii hupussa. Se tukistaa niskavilloista ja kirvelee sydämessä vasemmalla. Suru ei luovuta, se on ystävistä uskollisin. Voit yrittää työntää sen pois, sulkea ovet nopeasti ja jättää sen rappukäytävään. Lopulta joudut myöntämään, että surusi kuuluu sinulle. Kun luovut juoksemasta karkuun ja katsot sitä suoraan kohti, saat siltä ensimmäisen lohduttavan muiston.