Runotantti

Kun sinun on kiva olla, vinkkaat silmää.  Kun rakastat,  pörrötät tukkaa.  Kun kehut,  puhut vasemmasta poskesta,  huumorilla, häpeillenkin.  Mikään suora ei ole luvallista.  Sinun viestisi kulkevat kiertoteitä,  joskus vuosia myöhässä. 

Joo, mä tiedän,  mulla on sama tapa pitää päätä kenossa. Sormissa on samanmuotoiset kynnet ja tukka kasvaa pyörteellä takaraivolla.   Kyllä mä näen, että meidän lenkkarit kuluu samalla tavalla ulkoreunoilta ja meillä on sama ilme, kun suututaan. Joskus se kaikki ärsytti, nyt ne on muistoja minussa sinusta, merkki siitä, että kerran sinä olit ja merkki siitä, mistä minä tulen.   Ennen luulin, että vain sinä olet vihainen, kun herätetään kesken unien. Olin väärässä, olen samanlainen. Ihmettelin, mikset kestä maailman ääniä. Enää en ihmettele, älkää puhuko minulle ennen aamupalaa!   Vitsailin, että meillä on tukat samaa mallia. Sinä nousit, katsoit peiliin ja tokaisit: Ai, oletkos sinä näin komea?   Tulen sinusta, hyvässä ja pahassa. Oli hetkiä, hyviä ja huonompia. Nyt ne on menneitä, yhtä kaikki.   Niin kuin on isät, niin kasvaa tyttäret. Älä sure, me (Akat perkele!) hoidetaan ihan hyvin asiat ja elämä jatkuu meissä ja meistä.   Ole huoleti, ota onki olalle, astu ruohik

Moni ystävä ja tuttu elää haastavassa tilanteessa, moni heistä vakavan sairauden kanssa. Mietin heitä usein ja toivoisin voivani lähettää parantavia säteitä, lämpöä ja toivoa heidän päiviinsä. Tämä on teille.  Rakas ystävä! Kierrä käsivartesi ympärillesi, koska haluaisin sinua halata. Silitä poskeasi hellästi,  sillä niin minä tekisin,  jos olisin vieressäsi. Aseta viltti jaloillesi ja tunne lämpö,  jota luoksesi lähetän. Et ole yksin, ystäväni! Ajatukseni ja rakkauteni ovat luonasi. Hengitä sisään poutapilvinen taivas. Hengitä ulos surut ja murheet. Tunne se hyvä, mikä on tässä, nyt. Olemme samaa, sinä ja minä ja kaikki muu elävä. Vaikkemme aina ymmärrä toisiamme tai elämää, olemme samaa juurta. Sama energia sykkii ja virtaa lävitsemme, elämästä toiseen. Käännä kasvot valoon, aurinko sinua tervehtii. Ei ole surua,  joka jäisi asumaan. Sadepilvet eivät parveile ovesi takana. Tämä hetki ottaa sinut vastaan aina, syli avoinna. Tämä päivä on meidän. Se elää ja hengittää sinua, kuin verso

Maahan maahinen kaatui Sammaleen alle maatui.  Vielä voi hahmon erottaa Kun katsetta oikein terottaa.  On toinen jalka koukussa Toinen kiven alla loukussa.  Kynnet työntyy juurina maahan Pehmeään kylkeesi nojata saahan?  Jos voisin, jäisin tähän Raottaisin sammalpeittoa vähän,  Maahisen kainaloon livahtaisin,  Ihmisen huolet unohtaisin.  Kuusi oksillaan suojaisi meitä Ei kulje vierestä valtateitä.  Haavanlehdet tuutulaulun hyräilee Tuuli uneliaan poskea hyväilee.  Metsässä on rauha, metsä vain on.  Sinne kulkee niin iloinen kuin onneton.  Yhtä hyvin heitä vieraina kohdellaan,  Ja palatessa et ole ennallaan.