Lahjapurnukka
Kerää tähän elämän pieniä iloja, kuutamon kiloja, iltataivaan kajoa, kevätpäivän valoa, tähtisadetta ja sydämen paloa. Laita purnuun pieneen sydänsurun viereen enkelin höyhen, lapsen jalanjälki ja aallon huokaus, joka sen särki. Pohjalle laita papan flanellipaita, sen pehmeys poskea vasten, päälle naurua lasten. Kirkas kyynel koloon, pehmeään lohdulliseen oloon. Sinne väliin mahtuu keväinen tuuli, ensirakkauden pehmeä huuli. Ilo on herkkää ja heleää, hetkessä särkyvää. Mut muistoissa säilyy nää aarteet, vaikka heittelee elon kaarteet. Kun itkee sielusi ja tunnet olosi pieneksi, ota purkki pöydältä eteesi ja anna kiertää katseesi, muistella ja maistella, ilon hetkien polkua astella. Ja kohta huomaat, ei nää päivät harmaat ole ainoa hetki täällä, vaan sadepilvi pääsi päällä meni jo itätuulen mukana. Voi alkaa uusi hetki mukava. Tämä runonen syntyi joskus 1990-luvun lopussa, kun vähävaraisena opiskelijana väkersin sukulaisille joululahjoja. Askartelin sievän kansikankaa