Nörö olkapäälläni
Nörö kyyröttää olkapäälläni, pureskelee varpaankynsiään ja rapsuttelee itseään. Se suhisee korvaani: Et osaa, et pysty, et uskalla! Mitä itsestäsi oikein luulet? Nöröllä on juonikas ilme ja suupielessä ilkeä virne. Se elää moittivista sanoista ja arvostelevista katseista. Välipalaksi käy asiantuntevat lausunnot, tuutulauluna on itsesäälinen huokaus. Milloin sain seurakseni Nörön? Ehkä jo lapsena häpeänurkassa. Se kiipesi lattialistan raosta lahjetta pitkin kainalooni, käpertyi kerälle koiran unta torkkumaan, ja hetkeänsä valvomaan. Nörö on elämäni kokemusasiantuntija, sieltä negatiivipinnalta. Se muistaa ja muistuttaa, kaikesta mikä meni pieleen ja miten vaikeaa silloin olikaan, ei ehkä kannata yrittää uudestaan. Jos Nörö olisi meteorologi, sen sääkartalla olisi aina vastatuulta ja epäilyksen pilviä. Myös myrskyn uhkaa ja matalapainetta, ellei sitten kaatosadetta. Huominen tulee epävarmuuden usvassa. Kaikki nämä vuodet Nörö on saanut puhahdella rauhassa, mutta nyt sil