Otin varjoani kädestä


Lokakuun hämärässä 
lehdettömässä metsässä 
seurasin mustaa koiraa
ja kohtasin varjoni, 
viimein.

Näin jokaisen tekoni,

kuulin jokaisen sanani,
joissa sisimmästäni
oli versonut pimeää.
Tunnustin omikseni.


Toiset teot ponnistivat
hylkäämisen pelosta,
itsensä nostamisesta,
toiset vain tyhjästä
typeryydestä.


Pahat sanani
kaikuivat ajassa
lähteillensä ja paljastivat
pelkoa ja epävarmuutta.
Ja minun ne olivat.


Otin varjoani kädestä
ja kutsuin sen sisään.
Lohdutin yksinäisyyttä,
oioin varjoni laskoksia ja
totesin: Olet minun.


Mustat muistoni esittelin
hänelle minussa,
joka rakastaa ehdoitta,
antaa pyytämättä takaisin
ja ajattelee hyvää.


Valo ja varjo kättelivät,
asettuivat sylikkäin
mieleni maisemaan.
Alastomat ja rehelliset,
kuin uudelleen syntyneet.


Huomenna astun ulos,

hiukan uutena.

Olen kokonaisempi ja

sinäkin näet varjoni,

vaikken sen koko tarinaa kerrokaan.

Runotantti on kirjoittajan alter ego, täti-ihminen, joka käy passiivista taistelua ihmiskunnan mielettömyyksiä vastaan ainoalla osaamallaan tavalla: laittamalla sanoja peräkkäin. Jos Runotantti olisi oikea henkilö, hän olisi vanhan ajan iloinen mummukka, jonka kellari notkuu hillopurkkeja, ja jolta liikenee aina tilkka maitoa kulkukissalle ja lohduttava sana vastaantulijalle. Tummienkin pilvien reunoilla tiukkuu toivon kimallus. Ja jokaisen tarinan pisteenä on pieni sydän, jos suurennuslasilla katsoo ja käyttää mielikuvitustaan, sillä rakkaus voittaa. Lopulta. Aina. Runo sanoo sen, mitä en arjessa osaa sanoa. Runotantti kirjoittaa ja lausuu ääneen sen, mitä minä en kehtaa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muistin syntymäpäiväsi

Kuva
  Muistin syntymäpäiväsi aamulla ja pukeuduin kauniisti. Suunnittelin tervehdyskäyntiä, mutta unohduin portaalle istumaan ja katsomaan kuinka sisilisko otti aurinkokylpyjä ja koppakuoriainen tanssi poloneesia. Kuulin bussin suhahtavan ohi risteykseni. Ajattelin soittaa sinulle kahvin jälkeen, eihän päivänsankaria sovi häiritä lounasaikaan tai kesken päiväunien. Kahvin kaveriksi avasin radion. Kuunnelma imaisi minut tarinaan ja sitoi kiikkutuoliin tunniksi, toiseksi. Kutimet pitivät käteni kiireisenä. Oi, muistin taas syntymäpäiväsi, mutten löytänyt matkapuhelintani mistään! Samapa tuo on laittaa sauna lämpiämään. Valo muuttui viistommaksi ja kohti iltaa varjot pehmenivät, saunassa pehmenin minä ja murheet höyrystyivät ulos poistoilmaventtiilistä, ohi räystäspääskyjen pesän. Vilvottelin aamutakissa laiturilla ja ihailin vesimittareiden muodostelmauintia. Noustessa taskusta livahti laiturille puhelin, akku oli lopussa, ei sillä nyt soitettaisi. Alkaa olla myöhäkin. Voi miten olenkaan...
Lue lisää

Maahinen maahan kaatui

Kuva
Maahan maahinen kaatui Sammaleen alle maatui.  Vielä voi hahmon erottaa Kun katsetta oikein terottaa.  On toinen jalka koukussa Toinen kiven alla loukussa.  Kynnet työntyy juurina maahan Pehmeään kylkeesi nojata saahan?  Jos voisin, jäisin tähän Raottaisin sammalpeittoa vähän,  Maahisen kainaloon livahtaisin,  Ihmisen huolet unohtaisin.  Kuusi oksillaan suojaisi meitä Ei kulje vierestä valtateitä.  Haavanlehdet tuutulaulun hyräilee Tuuli uneliaan poskea hyväilee.  Metsässä on rauha, metsä vain on.  Sinne kulkee niin iloinen kuin onneton.  Yhtä hyvin heitä vieraina kohdellaan,  Ja palatessa et ole ennallaan. 
Lue lisää

Mistä runot tulevat?

Joskus runot tulevat niin nopeasti, että ensimmäistä kirjoittaessa toinen jo unohtuu. Toisinaan niitä ei kuulu kuukausiin. Toiset runot tulevat yöllä ja  unohtuvat tyynyliinan taitteisiin ennen kuin kynä löytää käden. Illan runo voi luovuttaa viimeisen rivinsä vasta aamulla. En voi pakottaa runoja, ne virtaavat kuin sade taivaalta. Tai koputtavat kuin arvaamaton ystävä, joka ei koskaan ilmoita vierailustaan. Älä kysy, missä kaikkialla olen kirjoittanut runoja! Kaikki vastaukset eivät ole kauniita. Mistä runot tulevat? En tiedä. Ne annetaan ja saadaan, niin kuin kaikki hyvät asiat elämässä.
Lue lisää