Runotantti

Tämä lähti syntymään mukamas runona, mutta kieli oli jotenkin niin peruslauseita,  että se on nyt mininovelli, kai? Kalsarit Oletko sinäkin sellainen?  Joka laittaa rispaantuneet kalsarit vielä kerran kaappiin, kun ne tuli ne taas pesseeksi?  Muttei muista roskiin laittaa, kun jalastaan ne riisuu? Ja niin ne jatkavat elämäänsä arjen sankareina, jouston loppumista uhmaten.  Hamaan häpeän tunteeseen asti, mikä seuraa uimahallin pukuhuoneessa,  kun et muistanut, että taas ne harmaat pantterit kiipesivät aamulla päälle.  Siinä ne nyt lököttävät, rohkeampia kuin minä.  Uhmakkaina ja hävyttöminä näyttävät haarasaumasta luvatonta maastoa.  Olen varma, että väistelevät katseet ja jokainen hihitys johtuvat kalsareistani.  Päätän, että nyt tuli loppu. Tämä oli viimeinen kerta.  Käännän selkäni ja kumarran ottamaan kenkäni kaapista.  Tunnen avautuvan oven tuoman ilmavirran takalistonahassani  ja tajuan vaurion...

Olen hellinyt pelkoani kuin pientä lasta.  Kantanut rinnallani, estänyt kasvamasta.  Kun tuntematon on tullut vastaan,  Olen ottanut pelkoani kädestä ja kääntynyt pois.  Joskus olen pukeutunut pelkooni Ja käpertynyt nurkkaan odottamaan.  Tulin pois vasta kun kyllästyin tai kun pelko Jäykisti raajat ja sydämen ja sammutti ilon.  Onko pelkoni niin rakas ja tuttu,  Että se pitää minut mustasukkaisesti poissa Juhlista, seikkailuista ja uusista tuttavuuksista? Pelko ei halua että menen uusiin housuihin, töihin tai kaupunkeihin.  Pelko haluaa, että teen niin kuin ennenkin.  Se tahtoo roikkua helmoissani ja raapia nahkaani.  Pelko on omistushaluinen kuin kaksivuotias,  Joka ei halua kasvaa.  Pelkoa ei voi irrottaa äkkiä repäisten.  Se pitää sulattaa lämmöllä ja myötätunnolla,  Niin että se omasta halustaan irrottaa Otettaan sormi kerrallaan.  Kun aika tulee, minun on annettava pelon mennä.  On annettava sen hyräill...

Sinä olet pieni mutta tiukkaotteinen.  Rakkautesi on lujaa,  se melkein puristaa lihat luiden välistä.  Mutta kukaan muu  ei pidä minusta kiinni niin kuin sinä.  Sinun pyöreä poskesi lämmittää olkaani kun kerrot mitä  päiväkirjaani kirjoitetaan.  Sinun hyvä tuulesi puhaltaa pilvet taivaaltani.  Vain joskus et ole iloinen ja silloin sataa räntää ja tuhkaa  koko maailman ylle.  Luurangot pakenevat kaapista ja henkarit jäävät  levottomina heilumaan.  Metalli vinkuu kuin kireä-ääninen tarkastaja raitiovaunussa, johon minulla ei ole lippua.  Silloin olen yksin  pilvenriekaleena taivaalla,  jota myrskyävä meri hylkii.  Odotan levottomana merkkiä,  joka kertoisi tuulen kääntyvän. Labyrintti tuntuu päättymättömältä kunnes vihdoin tulet vastaan ja annat hiustesi hipaista käsivarttani kuin luvaten että saan taas seurata.  Muut arvostelevat elämääni  jonka johtotähti olet.  Ei se haittaa...