Pelko

Olen hellinyt pelkoani kuin pientä lasta. 

Kantanut rinnallani, estänyt kasvamasta. 

Kun tuntematon on tullut vastaan, 

Olen ottanut pelkoani kädestä ja kääntynyt pois. 

Joskus olen pukeutunut pelkooni

Ja käpertynyt nurkkaan odottamaan. 

Tulin pois vasta kun kyllästyin tai kun pelko

Jäykisti raajat ja sydämen ja sammutti ilon. 

Onko pelkoni niin rakas ja tuttu, 

Että se pitää minut mustasukkaisesti poissa

Juhlista, seikkailuista ja uusista tuttavuuksista?

Pelko ei halua että menen uusiin housuihin, töihin tai kaupunkeihin. 

Pelko haluaa, että teen niin kuin ennenkin. 

Se tahtoo roikkua helmoissani ja raapia nahkaani. 

Pelko on omistushaluinen kuin kaksivuotias, 

Joka ei halua kasvaa. 

Pelkoa ei voi irrottaa äkkiä repäisten. 

Se pitää sulattaa lämmöllä ja myötätunnolla, 

Niin että se omasta halustaan irrottaa

Otettaan sormi kerrallaan. 

Kun aika tulee, minun on annettava pelon mennä. 

On annettava sen hyräillä rauhassa

Ja haihtua itsekseen. 

Ja malttaa olla kutsumatta ressukkaa takaisin. 

Älä huoli, ei pelko yksinäiseksi jää, pelot kerääntyvät aina yhteen.