Onko outoa rakastaa?

Ja minä olen turvassa
siinä sylissä, 
mikä syntyi, 
kun sinä lähdit, 
mutta lämpösi jäi.

Varmuus. 
Siitä, että rakastit, 
sulkee monta haavaa, 
eikä niitä enää huoli surra.

Onko kummallista tuntea iloa, 
kun pitäisi surra?
Rakastaa viimaa oven raossa, 
juuri kun olet lähtenyt?

Onko outoa rakastaa
viipyvää viimeistä nuottia, 
lakastuneen kukan varjoa, 
kalenterista repäistyä sivua?

Onko hullua rakastaa sitä, 
mitä ei ollut, 
mutta melkein oli? 

Runotantti on kirjoittajan alter ego, täti-ihminen, joka käy passiivista taistelua ihmiskunnan mielettömyyksiä vastaan ainoalla osaamallaan tavalla: laittamalla sanoja peräkkäin. Jos Runotantti olisi oikea henkilö, hän olisi vanhan ajan iloinen mummukka, jonka kellari notkuu hillopurkkeja, ja jolta liikenee aina tilkka maitoa kulkukissalle ja lohduttava sana vastaantulijalle. Tummienkin pilvien reunoilla tiukkuu toivon kimallus. Ja jokaisen tarinan pisteenä on pieni sydän, jos suurennuslasilla katsoo ja käyttää mielikuvitustaan, sillä rakkaus voittaa. Lopulta. Aina. Runo sanoo sen, mitä en arjessa osaa sanoa. Runotantti kirjoittaa ja lausuu ääneen sen, mitä minä en kehtaa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muistin syntymäpäiväsi

Kuva
  Muistin syntymäpäiväsi aamulla ja pukeuduin kauniisti. Suunnittelin tervehdyskäyntiä, mutta unohduin portaalle istumaan ja katsomaan kuinka sisilisko otti aurinkokylpyjä ja koppakuoriainen tanssi poloneesia. Kuulin bussin suhahtavan ohi risteykseni. Ajattelin soittaa sinulle kahvin jälkeen, eihän päivänsankaria sovi häiritä lounasaikaan tai kesken päiväunien. Kahvin kaveriksi avasin radion. Kuunnelma imaisi minut tarinaan ja sitoi kiikkutuoliin tunniksi, toiseksi. Kutimet pitivät käteni kiireisenä. Oi, muistin taas syntymäpäiväsi, mutten löytänyt matkapuhelintani mistään! Samapa tuo on laittaa sauna lämpiämään. Valo muuttui viistommaksi ja kohti iltaa varjot pehmenivät, saunassa pehmenin minä ja murheet höyrystyivät ulos poistoilmaventtiilistä, ohi räystäspääskyjen pesän. Vilvottelin aamutakissa laiturilla ja ihailin vesimittareiden muodostelmauintia. Noustessa taskusta livahti laiturille puhelin, akku oli lopussa, ei sillä nyt soitettaisi. Alkaa olla myöhäkin. Voi miten olenkaan mui
Lue lisää

Kun luovuin tarpeestani olla oikeassa

Kuva
Kun luovuin tarpeestani olla aina oikeassa, maailmani laveni ja syveni ja sai lisää värejä.  Sain kuulla tarinoita,  joilta olin aiemmin sulkenut korvani.  Löysin kohtaloita,  joilta olin ummistanut silmäni.  Ennen rajasin maailmani suorin linjoin ja neliöin. Halusin määritellä kaiken tarkasti, tutuksi ja turvalliseksi.  Sitten kohtasin sinut.  Vedit minut pyörteeseen,  joka pulputti yllätyksiä joka riville.  Sydämeni ja maailman kirjani menivät sekaisin.  Mutta kaikki oli myös oikein.  Jokainen vääntynytkin palanen putosi kohdalleen muuntuvassa kaleidoskoopissa,  jota elämäksi kutsutaan.  Nyttemmin ymmärrän; olenkin osanen kaikkeudessa,  en mittamies kaiken yläpuolella.  Tässä virrassa elän ja rakastan — vahvemmin. 
Lue lisää

Maahinen maahan kaatui

Kuva
Maahan maahinen kaatui Sammaleen alle maatui.  Vielä voi hahmon erottaa Kun katsetta oikein terottaa.  On toinen jalka koukussa Toinen kiven alla loukussa.  Kynnet työntyy juurina maahan Pehmeään kylkeesi nojata saahan?  Jos voisin, jäisin tähän Raottaisin sammalpeittoa vähän,  Maahisen kainaloon livahtaisin,  Ihmisen huolet unohtaisin.  Kuusi oksillaan suojaisi meitä Ei kulje vierestä valtateitä.  Haavanlehdet tuutulaulun hyräilee Tuuli uneliaan poskea hyväilee.  Metsässä on rauha, metsä vain on.  Sinne kulkee niin iloinen kuin onneton.  Yhtä hyvin heitä vieraina kohdellaan,  Ja palatessa et ole ennallaan. 
Lue lisää