Runotantti

Ilo. Minne olet mennyt?  Etsin sinua rantakivistä ja juurakoista.  Halkeamista betonissa, hiirenkoloista.  Kirjan sivuilta ja puuvärilaatikosta.  Patterin välistä ja maton alta.  Kaapin päältä, oven takaa, lattialta.  Sillä olen kuullut,  että saatat lymytä missä tahansa,  kaikkialla.  Kotitiellä, kaupan portaalla, maailmalla.  Voit vierailla köyhällä tai rikkaalla.  Suudella poskelle poudalla tai sateella.  Pulppuat ilmoille nauruna tai kyyneliä poskella. Kutitat lasta tai vanhusta samalla riemulla.  Olet kaikille, milloin vain.  Et kysy rotua, uskoa, asemaa.  Voit olla luonani tai kadoksissa.  Luoksesi ei tulla rahalla tai avaimella.  Jos kadotan ilon, olen avuton. Näen asioista vain niiden harmaat varjot,  katseissa epäilyksen ja torjunnan,  vaikka pohjalla olisi ihmettely ja huoli.  Hienoimmastakin päivästä tai silkkikankaasta näkyy vain nurja puoli. Ajatukseni kiertää kankeita kehiä.  Etsin ratkaisuja, mutten näe vihjeitä.  Juoksen niin lujaa,  etten askelten kaiulta k

Sunnuntaiaamuna matkaseurana on kukkapuska ja kusihätä.  Kunnes kuolema erottaa, ei sentään.  Mutta myötä- ja vastamäessä tuli luvattua.  Nyt on selkeästi se vastamäki.  Selitykseksi ei kelpaa venähtänyt saunailta,  Kiuas on kylmennyt aikaa sitten.  Sunnuntaiaamukin on venynyt jo äärimmilleen.  Viivytän kotiinmenoa koivikossa ja ripustan kukat oksantynkään.  Helpotan hätääni toisesta päästä. Taivas armahda!  Mikä vei tieni pientareen pusikoihin?  Miksen seurannut kirkasta keskiviivaa?  Matalapaine liimaa vaatteita ihoon Ja varmistaa, että ihmispolon Paineet ovat vaihtaneet sarkaa fyysisestä henkiseen levitäkseen sieltä taas jokaiseen soluun. Tästä ei selvitä selittämällä.  Luoja tietää,  että tulen yrittämään ja vaikenemaan, samantien, painavan katseesi alla. Sillä kuka uskoisi,  että ruttasin uuden autosi nuoreen, vahvarunkoiseen raitaan,  koska kiirehdin vaihtamaan kanavaa?  Etten kuulisi paria säettä kauempaa Mamban Lauantai-iltaa.