Runotantti

Valikurppa istui rantakivellä ja valitti. Valitti maailmaa, ihmisiä ja itseään. Valitti aina vaan ja tiheään,  niin ettei väliin mahtunut ketään. Valikurppa valitti, kun aurinko nousi. Valikurppa valitti, kun aurinko laski. Hän valitti täyteen minuutit ja tunnit, kaikki kuukaudet, vuodenajat ja kilokunnit. Valikurppa valitti täyteen mielensä, lauseensa ja virkkeensä ja lopulta sydämensä. Unohti hymyilemisen kykynsä. Valikurppa valitti pois päivänsä ja yönsä, ystävänsä ja työnsä. Valikurppa valitti valittamistaan, valitti nyt, jos milloinkaan. Valikurppa oli valittajista parhain, valitti yöhön asti ja aloitti taas varhain. Valikurppa odotti lämpöä ja tunnustusta, mutta mitalia ei löytynyt postista. Mutta kerran tapahtui kummia, sillä Valikurpan suu alkoi kuivua. Joutui pyytämään apua, ohikulkijalta kurkkupastillia. Ja kas, Valikurpan kielellä pastilli suli. Maistui mansikalle ja parempi mieli tuli. Ei löytynyt auttajasta moitittavaa päiväkin paistoi, loistavaa! Mutta mitäs, mitäs nyt si

Riehakkaat kiemurat kehystävät kohdetta. Kultaiset kiehkurat vievät ensin huomion, sitten katse kiinnittyy silmiin, samalla kertaa epäröiviin ja uteliaisiin. Kuin katsottavana oleminen olisi vaivaannuttavaa. Haalean sininen silkkileninki ja leijonan jalkainen tuoli eivät tuo varmuutta. Ei tähän hetkeen eikä tulevaan. Helminauha ja arvokas asento eivät pelasta piinallisesta tilanteesta, määräys on tullut arvovaltaiselta taholta. Toivoisin tietäväni, mitä ajattelet. Missä olisit mieluummin ja mistä haaveilet? Mikä on kirja kädessäsi? Oletko itse valinnut sen? Vai onko se vain harkittua rekvisiittaa. Harmi, etteivät aikajanamme kohtaa. Jos meillä on useampia elämiä, ehkä olemmekin kohdanneet? Vai miksi tunnut tutulta ja läheiseltä, kuin hitaalla kaukomatkalla olevalta ystävältä? Mitä mahtaisit ajatella siitä, että tuhannet ihmiset viipyilevät katsomassa kuvaasi? Ehkä se olisi mielestäsi epämiellyttävää, tai vähintäänkin kummallista? Unohdan, että kuvasi on tulkintaa, siveltime