Muotokuva

Riehakkaat kiemurat kehystävät kohdetta.
Kultaiset kiehkurat vievät ensin huomion,
sitten katse kiinnittyy silmiin,
samalla kertaa epäröiviin ja uteliaisiin.
Kuin katsottavana oleminen
olisi vaivaannuttavaa.

Haalean sininen silkkileninki ja leijonan jalkainen tuoli
eivät tuo varmuutta.
Ei tähän hetkeen eikä tulevaan.
Helminauha ja arvokas asento
eivät pelasta piinallisesta tilanteesta,
määräys on tullut arvovaltaiselta taholta.

Toivoisin tietäväni, mitä ajattelet.
Missä olisit mieluummin
ja mistä haaveilet?
Mikä on kirja kädessäsi?
Oletko itse valinnut sen?
Vai onko se vain harkittua rekvisiittaa.

Harmi, etteivät aikajanamme kohtaa.
Jos meillä on useampia elämiä,
ehkä olemmekin kohdanneet?
Vai miksi tunnut tutulta ja läheiseltä,
kuin hitaalla kaukomatkalla olevalta ystävältä?

Mitä mahtaisit ajatella siitä,
että tuhannet ihmiset viipyilevät katsomassa kuvaasi?
Ehkä se olisi mielestäsi epämiellyttävää,
tai vähintäänkin kummallista?
Unohdan, että kuvasi on tulkintaa,
siveltimen vetoja mestarin kädestä.

Hienostunut ulkomuoto ja äveriäs sisustus
eivät hämänneet taiteilijaa:
Arka katse ja lievästi jännittynyt asento
ovat yhtä totta kuin sinä ja minä.
Sinä silloin, vuosisatoja sitten, minä nyt.

Amanuenssi tuijottaa minua tiiviisti
ja ymmärrän nousta ja siirtyä kohti uloskäyntiä.
Mutta ikävä saa minut palaamaan.
Ehkä jo huomenna istun taas kuvasi edessä
ja haaveilen, että kerran vielä kohtaamme.