Olen oman elämäni menninkäinen
Olen oman elämäni menninkäinen.
Välillä aivan liian pitkään
pimeiden ajatusten luolissa lymyilen.
Epäilen, joskus turhaankin lepäilen
sammalmättään suojassa,
kuorsaan suunpieli kuolassa.
Joskus taas touhotan liikaa.
Leikin samaan aikaan
renkiä ja piikaa.
Sitten väsyn ja mökötän
ja yllätys!
— Taas luolassani kökötän.
Kunnes kiemurtaa sisään valonsäde,
kuittaa nenää,
eikä synkkyyden säännöt päde enää.
Ajoittain häpeän tuli sydäntä nuolee.
Ujo olento piilosta kuiskaa:
Tule leikkimään, harva siihen kuolee.
Ilman sinua, ystäväni,
olisin vain luolani pimein nurkka,
mutta sinä valaiset sydäntäni.
Ja niin olen varjoa ja valoa.
Joskus synkkä, joskus iloinen,
joskus täynnä intoa ja paloa.
Vain sinä näet sen,
kun salaa hymyilen
ja veistän sinulle kaarnasydämen.
Kommentit
Lähetä kommentti