Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2023.

Muistin syntymäpäiväsi

Kuva
  Muistin syntymäpäiväsi aamulla ja pukeuduin kauniisti. Suunnittelin tervehdyskäyntiä, mutta unohduin portaalle istumaan ja katsomaan kuinka sisilisko otti aurinkokylpyjä ja koppakuoriainen tanssi poloneesia. Kuulin bussin suhahtavan ohi risteykseni. Ajattelin soittaa sinulle kahvin jälkeen, eihän päivänsankaria sovi häiritä lounasaikaan tai kesken päiväunien. Kahvin kaveriksi avasin radion. Kuunnelma imaisi minut tarinaan ja sitoi kiikkutuoliin tunniksi, toiseksi. Kutimet pitivät käteni kiireisenä. Oi, muistin taas syntymäpäiväsi, mutten löytänyt matkapuhelintani mistään! Samapa tuo on laittaa sauna lämpiämään. Valo muuttui viistommaksi ja kohti iltaa varjot pehmenivät, saunassa pehmenin minä ja murheet höyrystyivät ulos poistoilmaventtiilistä, ohi räystäspääskyjen pesän. Vilvottelin aamutakissa laiturilla ja ihailin vesimittareiden muodostelmauintia. Noustessa taskusta livahti laiturille puhelin, akku oli lopussa, ei sillä nyt soitettaisi. Alkaa olla myöhäkin. Voi miten olenkaan mui

Kuin risainen lehden riekale

Kuva
Olen kuin risainen lehden riekale, viimeinen syksyn riisumassa puussa. Riekun viimassa hallitsemattomasti, kiinni entisessä enää ohuella säikeellä. Mietin, miltä tuntuisi päästää irti ja antautua syyspuhurin vietäväksi. Pelkään ja kaipaan samanaikaisesti. Roikun kiinni tutussa, turvallisessa. Mutta kaipaan myös vapautta ja irrottautumista, kaiken epäolennaisen taakse jättämistä, lupausta uudenlaisesta huomisesta. Miltä tuntuisi avata lehtiruotonsa haralleen ja antaa ilman kantaa? Todella lentää. Ehkä lyhyesti, mutta riehakkaasti. Koko sydämellä.

Kannan metsän siemeniä sisälle

Kuva
  Kannan metsän siemeniä sisälle. Sanot, että tuulikaapissa kasvaa kuusikko, kyljessään kantarelleja. Vaikka kopistelen kenkäni ennen sisääntuloa, ei metsää voi riisua kokonaan pois. Aina jokin pieni punertava lehti tai törröttäjän hahtuva tarttuu tukkaan tai villapaitaan. Mutta eniten metsä on majoittunut mieleeni. Vaikka naputtelen tietokonetta päivän, tunnen kuinka metsä katselee minua ikkunasta ja kysyy, koska tulen taas? Sillä minä kuulun metsälle, vaikka metsä ei kuulu kenellekään muulle kuin itselleen.

Kirje

Kuva
  Kirjeesi lepää pöydällä. Se on maannut pitsiliinalla jo viikon. Aavistelen sanoja, viittauksia ja vihjeitä ja vääjäämätöntä lopputulemaa. Olen aistinut uudenlaisen vireen välillämme. Jokin on muuttunut, kuin usva olisi laskeutunut kauniin laakson ylle. Arvaan, että haluat kertoa asioita minusta. Vaikka oikeasti voit kertoa vain omista ajatuksistasi ja tunteistasi. Haluanko lukea sanojasi? Mitä se muuttaisi? Sääennusteista huolimatta, sää on se, mikä se pihalla on. Olenko onnellisempi, jos en lue sanojasi? Siirrän kirjeen hyllyyn. katekismuksen ja Mitä Missä Milloin 1972 -kirjan väliin.

Kun luovuin tarpeestani olla oikeassa

Kuva
Kun luovuin tarpeestani olla aina oikeassa, maailmani laveni ja syveni ja sai lisää värejä.  Sain kuulla tarinoita,  joilta olin aiemmin sulkenut korvani.  Löysin kohtaloita,  joilta olin ummistanut silmäni.  Ennen rajasin maailmani suorin linjoin ja neliöin. Halusin määritellä kaiken tarkasti, tutuksi ja turvalliseksi.  Sitten kohtasin sinut.  Vedit minut pyörteeseen,  joka pulputti yllätyksiä joka riville.  Sydämeni ja maailman kirjani menivät sekaisin.  Mutta kaikki oli myös oikein.  Jokainen vääntynytkin palanen putosi kohdalleen muuntuvassa kaleidoskoopissa,  jota elämäksi kutsutaan.  Nyttemmin ymmärrän; olenkin osanen kaikkeudessa,  en mittamies kaiken yläpuolella.  Tässä virrassa elän ja rakastan — vahvemmin. 

Nörö olkapäälläni

Kuva
  Nörö kyyröttää olkapäälläni,   pureskelee varpaankynsiään ja rapsuttelee itseään. Se suhisee korvaani: Et osaa, et pysty, et uskalla! Mitä itsestäsi oikein luulet?   Nöröllä on juonikas ilme ja suupielessä ilkeä virne. Se elää moittivista sanoista ja arvostelevista katseista. Välipalaksi käy asiantuntevat lausunnot, tuutulauluna on itsesäälinen huokaus.   Milloin sain seurakseni Nörön? Ehkä jo lapsena häpeänurkassa. Se kiipesi lattialistan raosta lahjetta pitkin kainalooni, käpertyi kerälle koiran unta torkkumaan, ja hetkeänsä valvomaan.   Nörö on elämäni kokemusasiantuntija, sieltä negatiivipinnalta. Se muistaa ja muistuttaa,  kaikesta mikä meni pieleen ja miten vaikeaa silloin olikaan, ei ehkä kannata yrittää uudestaan.   Jos Nörö olisi meteorologi, sen sääkartalla olisi aina vastatuulta ja epäilyksen pilviä. Myös myrskyn uhkaa ja matalapainetta, ellei sitten kaatosadetta.  Huominen tulee epävarmuuden usvassa.   Kaikki nämä vuodet  Nörö on saanut puhahdella rauhassa, mutta nyt sil

Olkoon unessasi karhu

Olkoon unessasi karhu, se tuo sinulle voimaa. Unesi johdattakoon kieloniitylle, nauti tuoksusta ja opi olemaan tallaamatta kukkia ja omia tunteitasi.  Poimulehdet kaatavat vesikristallit kielellesi,  se tuokoon sinulle terveyttä.  Asetu sammaleelle makaamaan.  Luota Äiti Maan kamaran,  se kantaa sinut ja tuudittaa uneen vapauttavaan.  Tulkoon uneesi pääskynen,  joka vie toiveesi korkeuksiin ja tuo luoksesi kesän vastauksena auringolta.  Usko ja luota, elämä kantaa. Kun heräät ja meinaat taas unohtaa,  etsi metsäsi ja astu vihreän helmaan parantumaan. 

Täysosuma

Kuva
Oi syys! Ihana, kuulas syksyinen iltapäivä. Omenien tuoksu ja  kellertyvien lehtien välistä siivilöityvä valo. Syvän sininen taivas ja kumpupilvien karavaani säestävät keveää mieltä ja ajelehtivia ajatuksia. Rastaat säksättävät pihlajissa ja täyttyvät marjoista. Yksi lehahtaa lentoon ja kaartaa ylitseni. Pläts! Täysosuma päähäni. Puoliksi sulaneet pihlajan marjat valuvat viipyillen poskilleni. Osasiko lintu tähdätä loistavasti vai oliko se vain hiton hyvää tuuria? Onko tänään luvassa muita osumia? Pitäisikö lotota?

Ystäväni

Kuva
                  Sinä uskoit minuun alusta asti. Näit pinnan alla valoa,  juuri häämöttävää syvyyttä, ehkä hyvyyttäkin. Olet katsonut touhujani hymyillen, joskus huolestuneenakin, muttet ole menettänyt uskoasi minuun, edes viipyessäni synkkyydessä. Olet suvainnut äkkivääryyttäni, rämäpäisyyttäni ja draamaakin, itsesäälini suota ja typeryyksiä ja luottanut, että usva selkenee. Olet kasvattanut minut, antanut kasvaa  ja kumahdella matkalla,  löytää itseni yhä uudelleen. Olet jaksanut sitkeästi odottaa, että tyhjä ylpeyteni karisee, suuret luulot liukenevat ja ihminen murtautuu ahtaasta kuorestaan. Olet luotettava peruskallioni, jolta löytyy järjen sana eksyneelle, lohduttava lause murtuneelle, rohkaisun sana kaatuneelle. Kanssasi iloni kasvaa, suruni silottuu ja  unelmani villiintyvät, päivässä tuikkii taikapölyä. Sinä olet, universumille kiitos! Ihme kyllä, olet yhä siinä. Olet enemmän kuin ansaitsen ja enemmän kuin osaisin kuvitella. Kiitos, että olet, ystäväni!